Suomalainen morsiuskimppu valittiin maailman kauneimmaksi Shanghaissa
Helsinkiläinen floristi Jouni Seppänen sijoittui kahdeksanneksi sunnuntaina
Shanghaissa päättyneissä kukkasidonnan maailmanmestaruuskilpailuissa.
Seppäsen kimppu valittiin kauneimmaksi työksi morsiuskimppujen osakilpailussa.
Noin neljän vuoden välein järjestettävä Interflora World Cup -kilpailu on alansa
arvostetuin tapahtuma maailmassa.
Maailmanmestaruuskilpailu rakentuu alkukilpailusta ja finaalista, johon valitaan
kymmenen parasta. Alkukilpailuun kukin osanottaja valmistaa kolme ennalta
suunniteltua tehtävää ja yhden yllätystyön. Tänä vuonna ennalta suunnitellut työt käsittivät muun muassa teekattauksen kukka-asetelman sekä itämaiseen teemaan sovitetun morsiuskimpun. Finaalissa kilpailijat saavat valmistettavakseen kaksi työtä, joiden aiheita ei kerrota etukäteen. Kuuden tehtävän pisteet lasketaan yhteen, ja korkeimman yhteispistemäärän saavuttanut valitaan maailmanmestariksi. Voittaja kuittaa 15 000 euron rahapalkinnon.
Finalisti Jouni Seppänen valmistautui kilpailuun lähes kahden vuoden ajan.
- Perehtyminen kiinalaiseen kulttuuriin, tapoihin, arkkitehtuuriin, historiaan ja
värisymboliikkaan alkoi heti, kun minut valittiin Suomen edustajaksi kesällä 2008.
- Tutustuin kahdessa edellisessä Interflora World Cupissa menestyneiden
kilpailijoiden töihin kaikkia mahdollisia lähteitä käyttäen. Kilpailu tällä tasolla on
erittäin kovaa ja verrattavissa kansainvälisiin musiikki- tai urheilukilpailuihin,
Seppänen sanoo.
Yli puoli miljardia televisiokatsojaa kerännyt, 13. kerran järjestetty
maailmanmestaruuskilpailu oli yksi Shanghaissa toukokuun alussa avattavan
World Expo 2010 -maailmannäyttelyn oheistapahtumista. Voiton vei norjalainen
Stein Are Hansen. Edellinen maailmanmestaruuskisa järjestettiin Australian
Melbournessa 2004, jolloin voitto meni Isoon-Britanniaan.
Vuonna 1961 syntynyt Jouni Seppänen on sijoittunut useita kertoja kolmen
parhaan joukkoon kukkasidonnan kansainvälisissä kilpailuissa. Suomen mestariksi
hänet on valittu kuudesti. Maailmanmestaruuskilpailuihin Seppänen on osallistunut
kerran aikaisemmin vuonna 1997, jolloin hän sijoittui myös kahdeksanneksi.
Koulutukseltaan Seppänen on floristihortonomi ja kukkasidonnan opettaja. Hän
toimii myös Suomen kukkakauppiasliiton hallituksen puheenjohtajana.
Linkki: Katso Jouni Seppäsen haastattelu Tukkutori-lehden (nro 6/2008) digitaalisesta näköispainoksesta
Kuvatekstit saat näkyviin viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle.
|