etusivu uutiset artikkelit tapahtumat palvelut puutarhasanomat arkisto videot videot

Etusivu > Uutiset > Kesäpiha 2010 kasvaa uusiin mittoihin!
3.5.2010 08:02 Kuvatekstit saat näkyviin viemällä
hiiren osoittimen kuvan päälle.

Kesäpiha 2010 kasvaa uusiin mittoihin!

Ouluhallissa helatorstaista lauantaihin (13.-15.5.) järjestettävillä Kesäpiha 2010 messuilla on tehty uusi osanottoennätys. Messujen näytteilleasettajien ja yhteistyökumppaneiden määrä on noin 200.

Messuvastaava Eeva Turtisen mukaan Kesäpiha 2010 kuuluu Suomessa järjestettävistä alan messuista parhaimpien joukkoon ja on siten lunastamassa paikkaansa merkittävänä alan messutapahtumana.

– Kesäpiha 2010 on ainoat alan messut pohjoisessa Suomessa. Näin sillä on merkittävä rooli alan tietouden jakajana ja harrastuksen kohentajana. Messuilta saa neuvoja tietoa myös alalla jo kannuksensa hankkineet eli asiantuntijat, toteaa Turtinen.

Messujen teemat ovat: Piha, Puutarha ja Mökkeily. Messut järjestetään Ouluhallissa ja hallin ulkoalueella. Sekä sisällä että ulkona on erittäin edustava ja monipuolinen näytteilleasettajien joukko. Puutarha-alan yritysten joukko on Pohjois-Suomen edustavin.

Puun käyttö piharakentamisessa on voimakkaasti esillä messuilla. Kaikkien kolmen teeman alueelta on tasokkaita luentoja kaikkien messupäivien ajan. Muutenkin messujen ohjelma on hyvin monipuolinen. Koko perheen messut ottavat huomioon niin aikuiset, lapset, miehet ja naiset.

Nämä ovat järjestyksessä alan kolmannet erikoismessut Oulussa. Ensimmäiset Kesäpiha -messut järjestettiin 2006 Ouluhallissa. Keväällä 2008 messut järjestettiin poikkeuksellisesti jäähallissa Energia areenalla.

– Molemmista messuista saimme erittäin hyvää palautetta, sanoo Turtinen.

Oma PIHA –lehti on mukana Kesäpiha-messuilla. Schetelig Oy:n näyttävä parvekekukkaesittely tulee myös Ouluun. Yleisö pääsee äänestämään mieleisintään parvekekukkaistutusta 18 vaihtoehdon joukosta. Helsingin, Turun, Tampereen ja Vaasan puutarhanäyttelyissä on jo 20 000 harrastajaa antanut oman mielipiteensä parhaasta parvekeruukusta. Voit osallistua parvekekukkaäänestykseen myös netissä, osoitteessa www.omapiha.info/kilpailu. Linkki on alla.

Äänestä paras parvekekukka-astelma



Kuvatekstit saat näkyviin viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle.


Lähetä tämä uutinen ystävällesi!  
Tulostettava versio 

Kommentoitavaa? Anna palautetta.
Etusivu > Uutiset > Kesäpiha 2010 kasvaa uusiin mittoihin!

Palvelukortti


Tilaa Puutarha-Sanomat



Ennakkotilaa Puutarhakalenteri


Anna hakusana:

 
8.3.
Elintarvikevalvonta tuli maatiloille ja puutarhaan
26.4.
Sienijuurisiirrosteella lisäkasvua taimille
16.3.
Työnteko-oikeus ilman työlupaa laajeni
8.3.
Vihannesmaiden kastelu
14.2.
Agrobiotekniikkaa siemenperuna- tuotannossa
 
 
Puutarhatilastot
KasperIT (maksullinen)
EVIRA
 
Yhdistykset / hankkeet
 
 
 



Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Tapahtumat | Palvelut | PUUTARHA-Sanomat

© 2010 PUUTARHA-Sanomat