23.1.2012 12:42
”Bioenergiasta tuli pelastus”
Kannuksen Kauppapuutarhan nuori yrittäjä Aleksi Hauhtonen kertoo Puutarha-Sanomien tuoreessa numerossa kokemuksista, kun yritys on käyttänyt täyden kalenterivuoden bioenergiaa, palaturvetta.
Lehden artikkelissa on laskelmat, mitä bioenergialaitoksen investointi maksoi ja paljonko on säästetty turvetta polttamalla verrattuna aikaisempaan öljyyn.
– Biovoimala on ollut meidän pelastus, korostaa Aleksi. Hänen mukaansa näillä energianhinnoilla investoinnin takaisinmaksuaika on kolme vuotta.
Katso video » |
23.1.2012 12:15
Puutarha-Sanomat juhli 10-vuotistaivaltaan
Puutarha-Sanomilla on täynnä 10 ilmestymisvuotta. Merkkipaalun kunniaksi lehti järjesti juhlan Viikin Gardeniassa. Juhlapuhujana oli maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.
Koskisen mukaan puutarhasektori on edistyksellisin ja tehokkain kaikista maatalousalan sektoreista.
Katso video » |
5.1.2012 14:17
Suomen Paras piha löytyi Vaajakoskelta
Oma PIHA -lehden suosittu kilpailu Suomen parhaasta pihasta on ratkennut. Tänään ilmestyneessä Oma PIHAn numerossa (1/2012) on julkistettu voittajapiha, joka on Terttu ja Pekka Montosen piha Jyväskylän kupeessa Vaajakosken Hupelissa.
Katso video » |
8.12.2011 13:25
Mikä on Suomen Paras Piha vuonna 2011?
Oma PIHA -lehden perinteinen pihakilpailu on ratkaisuvaiheessa - tulos julkistetaan tammikuun alussa ilmestyvässä Oma PIHA -lehdessä.Lokakuussa ilmestyneessä numerossa 6/2011 oli esiteltynä viisi finalistia, alueensa parhaat pihat pohjoisesta, läntisestä, keskisestä, itäisestä ja eteläisestä Suomesta. Videolla on kooste finaalipihoista ja voit tutustua näihin pihoihin myös Oma PIHA -lehden numerossa 6/2011, joka on myynnissä lehtipisteissä jouluviikolle saakka .
Katso video » |
28.10.2011 12:33
Vanhin K-citymarket panostaa lähituottajiin
Puutarha-Sanomat -lehden uusimmassa numerossa (9/2011) on artikkeli Suomen ensimmäisestä K-citymarketista, joka avattiin 14.10.1971 eli 40 vuotta sitten Lahden keskustaan. Uutena K-citymarket Paavolan kauppiaana aloittanut Marko Laaksonen syntyi yhdeksän vuotta myöhemmin. Lähiruoka ja lämminhenkinen palvelu ovat kaupan valtteja, kun hypermarkettien välinen kilpailu Lahdessa kiristyy.
Katso video » |
28.10.2011 10:25
Uussaaren tilalla uskotaan vihanneksiin
Tuoreessa Puutarha-Sanomat -lehdessä on juttu Uussaaren tilalta, jossa on viljelty vihanneksia jo 35 vuoden ajan ja pääkasvina on aina ollut sipuli. Lantusta saatiin tänä vuonna kilomääräisesti paikoin huippusato. Kaikki tilan tuottamat vihannekset markkinoidaan Vihannes-Laitilan kautta.
Runsassateinen syyskuu päättyi poikkeuksellisen lämpimään ja aurinkoiseen päivään: lämpötila ylitti 20 astetta Uussaren lanttupellolla Laitilan Untamalassa, kunAleksi Uussaari avasi lanttumaan päisteitä isänsä Aku Uussaaren kanssa.
Katso video » |
28.10.2011 10:18
Paikallispuutarha tarjoaa elämystä
Puutarha-Sanomat -lehden tuoreessa numerossa (9/2011) on juttu piskuisesta Sohlmanin Kauppapuutarhasta, joka tuottaa kukkia ympäri vuoden. Menestyksen kulmakivinä ovat suoramyynti, tuotteiden laatu ja asiakkaiden palvelu. Asiakkaat pääsevät valitsemaan kukkia suoraan kasvupaikalta.
Kauppapuutarha Sohlman on vuosikymmenten aikana juurtunut lohjalaisten ja Lohjanharjua pitkin ajavien mieliin laadukkaiden kukkien ostopaikkana. Myös yrittäjät ovat juurtuneet sukupolvesta toiseen puutarhaansa ja asiakkaitten palvelemiseen.
Katso video » |
28.10.2011 09:43
Nummenpäästä kaaleja vuosikymmenten taidolla
Lönnrothin tila elää yhä kaalien viljelystä, vaikka Nurmijärven Nummenpään kylän kaalikeskittymästä on yhdeksän tilaa kymmenestä lopettanut. Tapio Lönnroth ei pidä kaalien kasvattamista sinänsä ongelmallisena, mutta haastavinta on säätää kasvu oikeaan aikaan tapahtuvaksi, jotta ruuhkahuippuja ei tulisi.
Lönnrothin tilalla kerätään viimeisiä parsakaaleja kuulaana lokakuun 14. päivänä, mutta syyskuun sateet ovat pehmentäneet pellon.
Katso video » |
22.9.2011 07:27
Perunantuottajan peltopäivät Limingassa
Loppukesällä järjestettiin eri puolilla Suomea perunantuottajille päiviä, joissa siemenperunayritykset esittelivät uusia lajikkeita. Limingan Perunapäivillä oli esille myös perunanviljelykoneita.Viisi siemenperunayritystä esitteli laajalla näyttelykentällä kaikkiaan 50:tä eri lajiketta. Lue lisää uutuuslajikkeista Puutarha-Sanomien numerosta 8/2011.
Katso video » |
29.8.2011 13:57
Loviisan helmi
Sisko Hallavainio ja hänen puolisonsa, näyttelijä Risto Aaltonen ovat luoneet pihastaan yrityksen ja erehdyksen kautta yhden Suomen kauneimmista puutarhoista. Entisen venäläisten kylpylävieraiden majatalon piha ylsi finaaliin Oma PIHA -lehden Paras Piha -kilpailussa viime vuonna.
Katso video » |